2017-01-10

Päätös, päätös, päätös



Niitä riittää, koko ajan on päätettävä jostain. Mihin kannetaan tämä kasa, mistä tilataan tavaraa, milloin tilataan tavaraa, onko kalusteet jo tilattu ja minkälaiset, mihin vedetään tarkelleen tämä putki, mitä tehdään seuraavaksi, mihin pitää varautua kahden päivän päästä, mitä pitää olla päätettynä seuraavalle parille viikolle? Siis ihan kaikesta on jonkun tehtävä päätös ja väärästä päätöksestä pääsääntöisesti tulee takapakkia heti; kannettu kasa on töiden tiellä, tontilla ei ole tavaraa, tontilla on liikaa tavaraa, jotain ei saa tehdyksi, joku asia tehtiin väärin ja se vaikuttaa elämään koko talon elinkaaren ajan. Joitain asioita voidaan muuttaa onneksi mutta aikaa kuluu hukkaan.Tosielämän shakkipeliä tämä, mietittävä asiaa jo viittä askelta etukäteen.

Ei ole helppo rooli olla rakentaja, jokaisella tehdyllä päätöksellä on merkityksensä. Aika on rajallista ja sitä ei halua hukata vääriin ratkaisuihin. Meillä on mennyt toistaiseksi kaikki ihan putkeen, ylimääräistä kantoa ei ole käytännössä ollut, tavaraa on ollut aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja tilatut tuotteet ovat tulleet ajoissa. Ehkä suurinpana yllätyksenä oli syksyllä oli ontelolaattojen pitkä toimitusaika, noin 4 viikkoa pidempi kuin luulimme (kiitos kohentuneelle taloustilanteelle ja rakennusteollisuuden parantuneista työtilanteista). Mutta silloinkin suurin syyllinen oli rakentaja itse, miksi tilausta ei tehty ajoissa. Noh jälkiviisasteluna helppo sanoa että emme olisi olleet valmiitakaan yhtäkään päivää aiemmin onteloiden asennusta varten joten siinäkin meni kaikki putkeen.

Eipä olisi uskonut miten stressaavaa olikin väliseinien pystyttäminen, ollaan menty monta viikkoa helppoja töitä tehden mutta nyt tuli yhtäkkiä päätettäväksi jokaisen valokatkaisimen paikka, pistorasioita, kaiutinkaapeloinnit, valaisimien toiminta ja paikka yms. Vaikka etukäteen on ollut erilliset sähkö- ja valaisusuunnitelmat niin silti yllättävän moni asia vaatii rakentajan lopullista omaa päätöstä. Mietippä siinä samalla mikä tulee olemaan kalusteiden järjestys, missä tulee olemaan televisio ja mihin sijoittuvat stereoiden kaiuttimet, entä jos muutetaankin järjestystä? Hirveä stressi kun seiniä nousee silmissä ja nuo kaikki asiat pitäisi olla jo päätettynä. Vielä raksalta kotiin paluun jälkeenkin on saanut miettiä lopullisia paikkoja. Nyt on muutama väliseinä tehtynä ja tekemättä selkeästi helpompia osuuksia. Aika hyvin mennyt, rasiat näyttäisi osuneen ihan kohdilleen ja toivottavasti mitään ei olla unohdettu. Noh yksi kaiutinrasia jäi laittamatta ja se teettää varttitunnin ylimääräistä työtä kun pitää ajaa timantilla sisätiloissa yksi muurattu harkko auki. Ei mene paljon aikaa hukkaa mutta harmittaahan tuo ylimääräinen työ. Pienet on ongelmat tällä hetkellä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti