2016-06-17

Työt alkaa

Lupakuvien työstäminen on jo pitkällä ja tiedämme mitä tontille on tulossa. Pohjatutkimus pitäisi tehdä ennen juhannusta jotta saadaan perustussuunnitelmat tehtyä. Tiedetään siis mitä pitäisi tehdä, puut pois ja mielellään pikaisesti koneiden tieltä. Ja intoakin tuntuu olevan jokaisella, yksi kaataa ja 6 kantaa. Työ sujuu kuin tanssi. Kuvassa aloitettiin tärkeimmästä eli grillin kanto tontille, ruokahuolto kuntoon ensimmäiseksi. Päivän päätteeksi menetyksiin kirjataan grilli ja puutarhakeinun katos, puut kaatuivat kyllä juuri oikeaan osoitteeseen mutta allekirjoittanut voisi tarkistaa mitä siellä puiden välissä olikaan.