2017-03-26

Luonnonvalo ja kosteusprosentti





Pimeä ja kostea talvi, todellakin. Yli neljäkuukautta ollaan työskennelty sisätiloissa, tilassa jossa sataa koko ajan sisään ja on aina pimeää oli keli mitä tahansa ulkona. Sisätiloissa kosteuden huomaa heti ovella ja viimeistään haalareita päälle vetäessä. Haalarit ovat ensimmäisen minuutit ihan koskeat eli työt on aloitettava heti täysillä jottei tulisi kylmä. Nyt kevät saapuu ja ulkona alkaa olla päivisin jo useampi aste plussaa ja aurinko paistaa. Työt ovat edistyneet siihen malliin että onkin aika lähteä ylöspäin. Ensimmäistä kertaa siis viiteen kuukauteen avaamme yläpohjaa ja aurinko paistaa sisään. Aivan käsittämätön tunne, miten voikin sisällä olla niin kirkasta. Viikonlopun ohjelmassa läpivientiaukkojen tekoa ja porrasvalun valmistelua. Samalla taitaa selvitä syy miksi koko talven on satanut sisään. Vaikka ylöspäin on ollut koko ajan ilmanvaihtoreikiä mutta se olisi pitänyt tehdä hallitummin. Nyt kostea ilma on noussut ylöspäin mutta samalla osuessaan pressuihin on ilmankosteus ehtinyt kondensoitua pressun alapuolelle. Ja sitten se kondensoitunut vesi valuu jotain reittiä pitkin takaisin. Tästä hetkestä eteenpäin yritämme avata luukkuja joka päivä, samalla alaovet auki niin koko alakerta saa tuoretta kuivempaa ilmaa sisäänsä. Muutoksen kosteusprosentissa huomaa heti sisätiloissa.
Aika lähteä ylöspäin, ensimmäisenä ilmanvaihtoputket läpivientien kautta yläkerran puolelle.

2017-03-19

Myyjien perisynti, ei osata myydä



Olemme olleet nyt puoli vuotta ostajan roolissa. Itsekin myyntityötä tekevänä huomaan että myyjät rakennusalalla pääsääntöisesti ovat huonoja. Potentiaalista asiakasta ei löydetä, ei jakseta kommunikoida, ei olla aktiivisia eikä todellista halua/kykyä klousata kauppaa. Miksi nyt myyjiä riepotellaan, noh ehkä ihan aiheesta mutta toisaalta ollaanpahan saatu olla rauhassa myyjien pommitukselta. 

Yllättävää on tosiaan ollut miten rauhassa olemme saaneet rakennella, ketään ei ole kiinnostanut ollaanko tehty jo hankintoja isommista kokonaisuuksista. Joillekin lähetettiin tarjouspyyntöjä ja puhelimessa lupailtiin tarjousta. Moni pyydetty ja luvattu tarjous on jäänyt kokonaan tulematta. Talouslukuja kun tarkastelee niin tuskin kellään myyjällä on ollut tilauskirjassa liikaa tilauksia. Sen verran ollaan huomattu että myyjä odottaa saavansa tilauksen heti, jos ei saa niin mielenkiinto myynnille lopahtaa. Toiseksi  ostajan tarkka speksaus sille mitä tarvitaan säikäyttää koska myyjä luulee joutuvansa kilpailutilanteeseen toisen myyjän kanssa. Luulisi että myyjä jatkaa myyntiä niin kauan että saa kaupan tai tiedon menetetystä kaupasta.

Sama tarina jatkuu edelleenkin, meillä on useampia tuhansien eurojen tilauksia tekemättä mutta ketään myyjää ei tunnu kiinnostavan kaupan saaminen. Ainostaan paikallinen käyttämämme rautakauppa tekee aktiivista työtä, hämmästyttävää kyllä on kaiken lisäksi voittanut hinnallisestikin kaikki kilpailevat tarjoukset. Emme saaneet yhdeltäkään myyjältä lippua rakennusmessuille saatikka kutsua osastolle keskustelemaan avoimesta tarjouksesta. Messuilla etsimme kunnon kontakteja ja tarjouksia, ne ketkä tekivät edes jollain tapaa myyjän työtä saivat kiitoksen tilauksen merkeissä. Todella outoa messuilla on se että viimeisen tunnin aikana myyjät keskittyivät oman osastonsa purkamiseen vaikka potentiaalisia asiakkaita näytti olevan liikkeellä reilusti. Meille tuli ainakin tunne ettei haluta keskustelemaan myyjän kanssa jota kiinnostaa enemmän kotiinpaluu kuin kaupan tekeminen.

Hurjalta tuntuu, on aika katsoa myös itseä peiliin ja oppia näistä kokemuksista myös ammatillisella puolella. Jatkuva yhteydenpito potentiaaliseen asiakkaaseen, tarjousajan loppumisen muistutus, hintaan vaikuttavat erikoistarjoukset/kampanjat, selkeä perustelu miksi myyty tuote on hinnaltaan/ laadultaan parempi kuin kilpailijalla (haukkumatta kilpailijaa), toimitusaikaan perustuva muistutus tilauksen ajankohdasta. Varasin juuri itselleni myyntikoulutuksen, toivottavasti joku päivä voin sanoa olevani huippumyyjä....



2017-03-14

Puolivuotis yhteenveto: Kärsivällisyys, keskittymiskyky, henkinen tila


Sitä saa mitä tilaa, rakentajan arki ei tullut millään tapaa yllätyksenä. Ollaan nyt rakennettu puoli vuotta putkeen ja sitä ennenkin suunnittelua sekä puusavottaa puolisen vuotta. Eli käytännössä olemme eläneet tälle projektille vuoden putkeen.

Aikaansaannokset: hirveä kasa rahaa on kulutettu, kaivoimme suuren kuopan jota olemme täyttäneet seteleillä. Hassua mutta oikeasti ei olla saatu kuin yksi kerros kiviä kasaan, ulkopuolisen silmin saatetaan olla ihan alussa. Sitähän me tietyllä tapaa ollaankin mutta työmäärällisesti ollaan tehty todella iso osa. Alakerran seinät tehtynä, sähköjä vedelty ja loput tehdään ennen lumien sulamista. IV putket paikallaan ja seinätkin jo kertaalleen tasoitettu. Parin viikon päästä voidaan sanoa että olemme pintoja vaille valmiita alakerran kanssa.

Mieliala ja väsymys:
Monet riidat ollaan käyty ja monet ovat vielä edessä, nekin kuuluvat rakentamiseen. Mutta tuntuu että mieliala on jokaisella ollut suht hyvä. Henkinen tila on hyvä ja suurempaa väsymystä ei ole ollut. Väsymyksestä ehkä kielii se että käytännön asioiden hoitamiseen ei ole oikein ollut aikaa eikä kiinnostusta. Laskujen maksukin on parasta hoitaa vain 2 kertaa kuukaudessa, muutama lasku on ollut siten selkeästi myöhässä mutta viimeisimpinä kuukausina ei ole tullut karhukirjeitäkään.

Keskittymiskyky ja kärsivällisyys: Jokaista työvaihetta jaksaa näköjään tehdä maksimissaan 2 viikkoa, sen jälkeen alkaa työvaihe tylsistyttää. Onneksi lähes kaikki yksittäiset työvaiheet ollaankin saatukin tehtyä siinä ajassa ja näin tulee käymään jatkossakin. Riittävä yöuni on taannut sen että tontilla touhutessa keskittyy oikeasti vain yhteen asiaan ja työ on ollut tehokasta.

Huolet: Paljon on tuotteita tilaamatta ja rakennuskuvien puute uhkaa hidastaa rakentamista. Suurimpana huolenaiheena on se että ollaanko muistettu tilata kaikkea sitä mitä pitäisi kohta olla jo tontilla. Ja rahahuolethan ovat läsnä koko ajan, riittääkö budjetti, tuleeko yllättäviä menoeriä. Toistaiseksi kaikki mennyt putkeen.

Aikataulu: Työtunteja on kertynyt jo kohta parituhatta tuntia, tuntienkin valossa olemme pitkällä koko taloprojektissa. Rakennustyö tehty työn ohessa, lomaa pidettynä käytännössä viikko tai kaksi. Edessä parin viikon talviloma ja kesällä luonnollisesti 4 viikkoa lomaa käytettävissä. Uskomme olevamme aikataulussa jonka syksyllä pystyimme asettamaan. Se mitä sisätiloissa nyt pystytään tekemään alkaa olla tehtynä ja toivotaan siten että huhtikuun alusta alkaen pääsemme ulkotöihin.


Rakentaminen talvella, lumenluonti


Omakotitalon omistajan perusarkea on lumenluonti. On aikoja jolloin lunta tulee päivittäin ja lumitöihin saattaa kulua paljonkin aikaa. Myös me oltiin varauduttu siihen että raksalle tullessa täytyy aloittaa työnteko lumen luonnilla. Mutta ei tällä kertaa. Koko talvena emme ole kertaakaan luoneet lunta ja autokatoskin on näyttänyt toimivuutensa. Ainoastaan lumien alettua sulaa on lumet luotu ontelolaattojen päältä jotta alakertaan valuisi vähemmän sulamisvesiä. Säästyneitä työtunteja ei olla laskettu mutta hyvältähän tuo tuntuu tämä vähäluminen talvi.
Kuvassa lumen määrä suurimmillaan koko talvena helmikuun lopulla. Kertaakaan lunta ei ole tarvinut kolata pihalta.
Lumi alkoi sulaa ja vettä alkaa valua sisään. Lunta 5-10cm ja pari senttiä jäätä. Talven ainoaan lumenluontiin kuluikin käytännössä yksi päivä, lumenluontipäivä 1. maaliskuuta