2017-01-25

Stalkkausta

Nolo tunnustaa mutta tiedän jo nyt mihin aikaan tulevat naapurit käyvät nukkumaan, tai ainakin mihin aikaan valot sammuvat. Ehkä kaikkein yllättävintä on ollut huomata myös katuvalojen sammuvan puolilta öin. Mietin tuossa voivatko mihin naapurit voivat tehdä valituksen häiriköivästä naapurista. Jotenkin tuntui hullulta ajella rälläkällä pihalla väliseinäharkkoja poikki kun koko kaupunginosa nukkuu ympärillä. Tai nukkuis jos yksi olisi hiljaisempi. Onneksi meluavia töitä on ollut hyvin harvoin tuohon aikaan mutta tuleva kevät kyllä mietityttää kun päivät pitenevät ja pääsemme taas ulkotöihin.

2017-01-10

Päätös, päätös, päätös



Niitä riittää, koko ajan on päätettävä jostain. Mihin kannetaan tämä kasa, mistä tilataan tavaraa, milloin tilataan tavaraa, onko kalusteet jo tilattu ja minkälaiset, mihin vedetään tarkelleen tämä putki, mitä tehdään seuraavaksi, mihin pitää varautua kahden päivän päästä, mitä pitää olla päätettynä seuraavalle parille viikolle? Siis ihan kaikesta on jonkun tehtävä päätös ja väärästä päätöksestä pääsääntöisesti tulee takapakkia heti; kannettu kasa on töiden tiellä, tontilla ei ole tavaraa, tontilla on liikaa tavaraa, jotain ei saa tehdyksi, joku asia tehtiin väärin ja se vaikuttaa elämään koko talon elinkaaren ajan. Joitain asioita voidaan muuttaa onneksi mutta aikaa kuluu hukkaan.Tosielämän shakkipeliä tämä, mietittävä asiaa jo viittä askelta etukäteen.

Ei ole helppo rooli olla rakentaja, jokaisella tehdyllä päätöksellä on merkityksensä. Aika on rajallista ja sitä ei halua hukata vääriin ratkaisuihin. Meillä on mennyt toistaiseksi kaikki ihan putkeen, ylimääräistä kantoa ei ole käytännössä ollut, tavaraa on ollut aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja tilatut tuotteet ovat tulleet ajoissa. Ehkä suurinpana yllätyksenä oli syksyllä oli ontelolaattojen pitkä toimitusaika, noin 4 viikkoa pidempi kuin luulimme (kiitos kohentuneelle taloustilanteelle ja rakennusteollisuuden parantuneista työtilanteista). Mutta silloinkin suurin syyllinen oli rakentaja itse, miksi tilausta ei tehty ajoissa. Noh jälkiviisasteluna helppo sanoa että emme olisi olleet valmiitakaan yhtäkään päivää aiemmin onteloiden asennusta varten joten siinäkin meni kaikki putkeen.

Eipä olisi uskonut miten stressaavaa olikin väliseinien pystyttäminen, ollaan menty monta viikkoa helppoja töitä tehden mutta nyt tuli yhtäkkiä päätettäväksi jokaisen valokatkaisimen paikka, pistorasioita, kaiutinkaapeloinnit, valaisimien toiminta ja paikka yms. Vaikka etukäteen on ollut erilliset sähkö- ja valaisusuunnitelmat niin silti yllättävän moni asia vaatii rakentajan lopullista omaa päätöstä. Mietippä siinä samalla mikä tulee olemaan kalusteiden järjestys, missä tulee olemaan televisio ja mihin sijoittuvat stereoiden kaiuttimet, entä jos muutetaankin järjestystä? Hirveä stressi kun seiniä nousee silmissä ja nuo kaikki asiat pitäisi olla jo päätettynä. Vielä raksalta kotiin paluun jälkeenkin on saanut miettiä lopullisia paikkoja. Nyt on muutama väliseinä tehtynä ja tekemättä selkeästi helpompia osuuksia. Aika hyvin mennyt, rasiat näyttäisi osuneen ihan kohdilleen ja toivottavasti mitään ei olla unohdettu. Noh yksi kaiutinrasia jäi laittamatta ja se teettää varttitunnin ylimääräistä työtä kun pitää ajaa timantilla sisätiloissa yksi muurattu harkko auki. Ei mene paljon aikaa hukkaa mutta harmittaahan tuo ylimääräinen työ. Pienet on ongelmat tällä hetkellä :)

Odottavan aika on pitkä

Kevääseen on vielä pitkä aika ja ulkotöitä saa odottaa. Toisen kerroksen muuraus alkaa heti kun pakkaset hellittävät ja voidaan varmistua ettei muurauslaasti jäädy. Onneksi muurauksen vierotusoireita saa lievitettyä parin päivän sääikkunoilla. Muutaman päivän oli reilusti plussaa ja teimme joutessamme viinikellarin tuohon nurkalle. Vielä kun saisi katonkin valettua niin ei enää sataisi lunta kellariin.

2017-01-09

Mitä nappeja sää vedät?

Lähes kaikki ovat ihmetelleet hyvää työtahtia ja täytyy ehkä jopa itsekin olla tyytyväinen aikataulussa pysymiseen. Hyvään oloon ei voi kuitenkaan tuudittautua, jossain vaiheessa tulee varmasti kiire. Ja sillä ajatuksella ollaankin menty. Kaikki harrastukset jätetty, televisiota ei ehdi katsella, taukoja ei pidellä ja syöminenkin on hoidettu juosten. Ihmeellinen on ihmisen voimavara kun motivaatio on kohdillaan, omia rajoja en ole ainakaan vielä löytänyt, paljon enemmän tekisin mutta perhe-elämällekin on pakko jättää edes vähän aikaa. Ehkä pitkässä juoksussa onkin hyvä ettei vedetä joka päivä niin paljon tunteja kuin mahdollista, ajatus pysyy paremmin kasassa ja siten työt sujuvat kun ajatus toimii. On päiviä kun voi olla koko päivän tontilla, jännä huomata että 9 tuntia on saattanut mennä ilman ainuttakaan taukoa ja jokainen askel on otettu puolijuoksulla. Vinkkinä muille rakentajille; energiaa ja nestettä on tankattava koko ajan, myös silloin kun ei rakenna. Ja tontilla nopeasti nautittava eväs on paras, sellaista jota voi syödä kävellen ja proteiinijuomalla pidentää helposti päivää (multa saa hyviä vinkkejä hankintaan). Toistaiseksi ollaan käyty normaalisti töissä ja kaikki vapaa-aika menee rakentaen. Moni on ihmetellyt miten normityön lisäksi pystyy ja jaksaa rakentaa, ja mistä saa noita nappeja tuohon energiamäärälle.